Namnlös4

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Ympärivuorokautinen tavoitettavuus tuo joustoa niin potilaan kuin terveydenhuollon ammattilaisen arkeen

Potilas saa Pirkanmaalla yhteyden terveydenhuoltoon vuorokauden ympäri Aurora teleQ:n avulla. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri otti alkuvuodesta 2019 käyttöön Aurora teleQ:n 24/7-mallin, joka sujuvoittaa terveydenhuollon arkea merkittävästi ja antaa aikaa keskittyä olennaiseen – potilaan hoitamiseen. 

Haaste

Useimmissa terveydenhuollon palvelupaikoissa ajanvarauksen voi tehdä puhelimitse vain rajoitettuina aikoina ja soittoaikoja hoitajalle tai lääkärille on saatavilla vain tiettyinä päivinä. Pahimmillaan terveydenhuollon ammattilainen on tavoitettavissa vain yhden tunnin viikossa, ja THL:n keväällä 2019 tekemän tutkimuksen mukaan vain 10 prosentilla takaisinsoittojärjestelmän piirissä olevista terveyskeskuksista palvelu on käytössä koko terveyskeskuksen aukioloajan. Myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä soittoajat olivat rajoitetut vielä vuonna 2018. Mikäli asiakkaat eivät saaneet heti yhteyttä terveydenhuoltoon, soittivat he kaikkiin tiedossa oleviin numeroihin tai saapuivat paikan päälle, vaikka sille ei ollut tarvetta. Terveydenhuollon tavoittamiseen ja puhelimessa jonottamiseen käytettiin runsaasti aikaa. Ennen Aurora teleQ:n käyttöönottoa ruuhkaiset soittoajat ja puhelimen jatkuva soiminen tekivät terveydenhuollon ammattilaisten arjesta erittäin stressaavaa, ja keskeytykset vaikeuttivat potilaiden hoitoa sekä asioiden hoitamista loppuun.

Ratkaisu

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tutustui tavoitettavuutta tehostaviin ratkaisuihin, jotka toisivat sekä asiakkaiden että terveydenhuollon ammattilaisten ajankäyttöön joustavuutta. Sen seurauksena, että ajankäyttöä alettiin ajatella uudella tavalla, päädyttiin Aurora Innovationin Aurora teleQ -takaisinsoittopalvelun 24/7-malliin, jonka avulla potilaat tavoittavat terveydenhuollon vuorokauden ympäri ja saavat soiton takaisin ammattilaisen vapautuessa.

Tulokset

Aurora teleQ:n 24/7-mallin käyttöönotto on helpottanut arkea Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä merkittävästi. Potilaat kokevat saavansa hyvää asiakaspalvelua kun terveydenhuoltoon voi olla yhteydessä vuorokauden ympäri, vaikka takaisinsoitto tapahtuisikin vasta seuraavana päivänä. Terveydenhuollon ammattilaiset voivat suunnitella työpäivän tehokkaasti, kun takaisinsoitot voi rytmittää sujuvasti osaksi päivän aikataulua. Toimenpiteet asiakkaiden kanssa sujuvat tehokkaammin kun potilaan hoitamiseen on mahdollista syventyä ilman keskeytyksiä. Aurora teleQ-järjestelmän puhelutilastot ja jälkimerkintä-toiminnallisuus tekevät myös työstä näkyvämpää ja tehostavat asiakkaiden tilanteen seurantaa ja raportointia. 

”Ympärivuorokautinen tavoitettavuus tuo asiakkaalle huomattavaa lisärvoa. Esimerkiksi lapsen sairastuessa yön aikana voi seuraavan aamun vastaanottoajan perua välittömästi.”

Camilla Wallin, digisairaanhoitaja

Onko sinulla kysyttävää?

Jos sinulla on yleinen kysymys, käytä oikealla olevaa lomaketta. Jos kysymyksesi koskee myyntiä, kumppaneita tai tukea, valitse sen sijaan tämä lomake